ENTERSOL - Enter Power to Management Thursday, February 23, 2012
Rekisteröidy     Kirjaudu
Entersol Oy
Entersol Oy:n luottoluokitus

AA_2011_FI.gif

Entersol Oy:n luottokelpoisuus on hyvällä tasolla ja on luotettavan ja pitkäjänteisen toiminnan takuuna.

Entersol Oy Enterprise Solutions - Enter Power to Management

Olemme liiketoiminnan kehittämisen palveluyritys. Toimintamme perustana on vahva osaaminen ja kokemus liiketoiminnasta ja sen kehittämisestä sekä liiketoimintaa tehostavista tietotekniikkaratkaisujen hyödyntämisestä.

Entersol Oy on toiminut vuodesta 1991 liikkeenjohdon valmennuksen parissa. Asetimme alusta saakka tavoitteeksemme tarjota asiakkaillemme laadukasta konsultointi- ja koulutuspalvelua, josta on heille todellista hyötyä organisaatioidensa kehittämisessä. Varsin pian huomasimme asiakkaidemme tarvitsevan myös sopivia työkaluja eli tietotekniikkaratkaisuja asioiden sujuvaan hoitamiseen. 

Vuonna 1993 julkaisimme PreX-Q Laatujärjestelmäohjelmiston, joka oli Suomen ensimmäinen Windows-pohjainen alallaan ja saavutti edistyksellisenä, helppokäyttöisenä ja tehokkaana työkaluna nopeasti suuren suosion. Vaikka kehitimme uuteen teknologiaan perustuvia ohjelmistoja, niiden fokus oli kehitettävän organisaation tarve, ei bittien nikkarointi.

Ja näin on tänäkin päivänä. Haluamme tarjota asiakkaillemme organisaatioidensa toiminnan tehostamiseksi vankkaan kokemukseen ja osaamiseen pohjautuvaa valmennusta ja ohjausta sekä ohjelmistoratkaisuja, jotka perustuvat uusimpaan teknologiaan ja joilla siten on hyvä käytettävyys ja pitkä käyttöikä.

Olemme toimittaneet johtamisen ja toiminnan kehittämistä sekä ohjelmistoja jo yli 400 yritykselle parantaen asiakkaidemme kilpailuvalmiutta ja kannattavuutta.

Tarjoamme yrityksenne toiminnan tehostamiseen liikkeenjohdon valmennusta, koulutusta ja tietotekniikkaratkaisuja.

Autamme asiakkaitamme menestymään ja selviytymään haasteistaan tarjoamalla asiakkaillemme johtamista helpottavia ratkaisuja.

    

AA_2011_FI.gif

 

Entersol Oy:n hyvä luottoluokitus on myös yksi hyvä tae luotettavaan yhteistyökumppanuuteen


Visiomme:

Haluamme tulla parhaaksi valmennusta, koulutusta ja yritysohjelmistoja tarjoavaksi toimijaksi Suomessa.

Pyrimme erikoistumiseen, täydentämällä perinteisiä konsultointipalveluja johtamista tehostavilla ohjelmistoilla ja käyttämällä uusimman teknologian tuomia mahdollisuuksia.

Missiomme:

Autamme asiakkaitamme menestymään ja selviytymään haasteistaan tarjoamalla asiakkaillemme johtamista helpottavia ratkaisuja. 

Koulutustarjonta     Konsultointipalvelut    Ohjelmistoratkaisut  

Ota yhteyttä        Ajo-ohje        Sivukartta